ERNST ALEXANDER HOMEN (1851-1926), Suomen neurologian perustaja, oli peruskoulutukseltaan patologi, joka kuitenkin jo varhain kiinnostui neuropatologiasta ja oli kansainvälisestikin katsoen eräs kokeellisen neuropatologian uranuurtajia. Homen teki useita opintomatkoja ulkomaille. Pariisissa hän työskenteli vuosina 1882-1883 ja 1886 opettajinaan mm. Jean-Martin Charcot (1825-1893), Louis-Antoine Ranvier (1835-1922) ja Edmé Félix Alfred Vulpian (1826-1887), ja ranskalainen neurologia muodostuikin tärkeäksi esikuvaksi suomalaista neurologiaa luotaessa. Homen nimitettiin vuonna 1886 Helsingin yliopiston patologisen anatomian professoriksi ja samana vuonna hän muutti - Salpetriere-sairaala esikuvanaan - Patologian laitokseen kuuluneen vuodeosaston erityisesti neurologisiin potilaisiin keskittyneeksi tutkimus- ja hoitoyksiköksi. Neurologisia potilaita hoidettiin myös sisätautien ja psykiatrian klinikoissa, mutta ns. Uudella Klinikalla sijainneesta Charcot'n oppien mukaan toimineesta "Neuropatologisesta potilasosastosta" muodostui alan tärkein koulutuspaikka vuosikymmeniksi eteenpäin. 

Homen oli taitava tiedemies, hän kuvasi jo kauan ennen Kinnier Wilsonia hepatolertikulaarisen degeneraation kliiniset ja patologisanatomiset muutokset. Hän piti yllä kansainvälisiä kontakteja osallistumalla ahkerasti ulkomaisiin kokouksiin. Mainittakoon, että Pariisissa vuonna 1900 pidetyn kansainvälisen lääketieteen kongressin yhteydessä Homen sai kunnian pitää Charcot'lle muistopuheen Pariisin Société de Neurologie -seurassa. 

Monista väitöskirjoista päätellen Homen oli etevä tieteellisen työn ohjaaja. Hän oli myös pidetty luennoitsija, joka helposti innostui aiheestaan ja saattoi varoittaa opiskelijoita luentonsa aluksi: "Säg till mig sen när jag börjar tala alltför hastigt!". Hän rentoutuikin vauhdikkaasti kiitäen Achilles-ratsullaan Hankoniemen hiekkanummilla.

 JARL ALARIK HAGELSTAM (1860-1935), Suomen ensimmäinen neurologian dosentti (vuodesta 1904) ja maamme ensimmäinen henkilökohtainen ylimääräinen neurologian professori (1918-1926) lienee innostunut alastaan varhain: hänen tiedetään kuunnelleen kuuluisan Charcot'n luentoja Pariisissa jo 25-vuotiaana maisterina ennen lääketieteen lisensiaatiksi valmistumistaan. Väitöskirjansa Hagelstam teki Homenin johdolla aiheena selkäydinmuutokset meningiiteissä. Hagelstam työskenteli kuitenkin pitkään myös Sisätautien klinikassa opettajanaan J W Runeberg, joka aikalaistensa kertoman mukaan oli myös erinomainen neurologisten tautitilojen tuntija. Harvinaisen monipuolista koulutustaan Hagelstam täydensi psykiatrian osalta Lapinlahden sairaalassa ja lisäksi hän opiskeli ja työskenteli valmistumisensa jälkeen kolmeen eri otteeseen Yhdysvalloissa, mm. New York Postgraduate Medical School -oppilaitoksessa. 

Merkittävän osan elämäntyöstään Hagelstam suoritti Marian sairaalassa, jonka sisätautien ylilääkärinä hän toimi kaksi vuosikymmentä. Hagelstam edusti maamme neurologikuntaa useissa kansainvälisissä kongresseissa toimien pohjoismaisten kokousten varapresidenttinä ja presidenttinäkin. Hän avasi kontakteja anglosaksiseen ja amerikkalaiseen neurologiaan, mutta piti yllä suhteita myös alkuinnostuksen herättäneeseen Pariisiin edustaen Suomea Charcot'n syntymän 100-vuotisjuhlassa vuonna 1925. 

Hagelstam oli seurallinen ja harrasti taidetta ja kirjallisuutta, ei vähiten nuoruudenystäviensä Albert Edelfeltin ja K A Tavaststjernan ansiosta, joiden kanssa hän kesäisin purjehti Porvoon saaristossa. Hagelstam vastasi neurologian opetuksesta vielä eläkkeelle siirryttyäänkin aina 72-vuotiaaksi eli vuoteen 1932. Oheinen kuva juuri tältä vuodelta välittää vaikutelman tämän perusteellisen koulutuksen saaneen vanhan herran hienostuneesta olemuksesta. 

CHRISTIAN SIBELIUS (1869-1922) toimi vuodesta 1904 Lapinlahden sairaalan ylilääkärinä ja sen ohella vuodesta 1908 psykiatrian ylimääräisenä professorina. Vuonna 1921 hänestä tuli viran vakinaistuessa Suomen ensimmäinen varsinainen psykiatrian professori. Myös Sibelius oli peruskoulutukseltaan neuropatologi ja hänenkin Homenin johdolla valmistunut väitöskirjansa käsitteli selkäytimen patologiaa. Väitöskirja katsottiin aikanaan niin ansiokkaaksi, että hänet nimitettiin ilman omaa anomusta 28-vuotiaana patologisen anatomian dosentiksi. Myöhemmistä tutkimuksista erityisesti häkämyrkytyksen keskushermostovaikutuksia käsitellyt monografia herätti suurta huomiota. Kliinistä neurologian kokemusta Sibelius sai Patologian laitoksen yhteydessä toimivan "Neuropatologisen potilasosaston" lääkärinä, lisäksi Sibelius toimi Sisätautien linikassa opettajanaan sisätautiopin ja myös neurologisten sairauksien etevä tuntija J W Runeberg. 

Vaikka Christian Sibelius suuntautuikin enemmän varsinaiseen psykiatriaan kuin neurologiaan, perusti hän kuitenkin neuropatologisen laboratorion Lapinlahteen ja sairaalassa hoidettiin paljon myös neurologisia potilaita. Christian Sibeliuksen johdolla perustettiin vuonna 1913 Suomen Psykiatrinen Yhdistys, johon siis neurologitkin pitkään kuuluivat. 

Sibelius oli loistava sellisti ja kamarimuusikko, joka esiintyi nuorempana julkisestikin yhdessä säveltäjäveljensä ja sisarensa kanssa. Ihmisenä häntä on luonnehdittu valoisaksi. 

HARALD AUGUST FABRITIUS (1877-1948), neurologian dosentti vuodesta 1913 ja psykiatrian professori 1925-1946, väitteli hänkin Homenin johdolla selkäytimen sensorisia ratoja koskevalla kliinisella ja patologis-anatomisella työllä. Myöhemminkin Fabritiuksen tieteelliset julkaisut käsittelivät paljolti neurologiaa; hänen huomattavimpia tieteellisiä oivalluksiaan oli uraauurtava havainto mansettitekniikan käyttökelpoisuudesta tutkittaessa tuntofunktioita. Homenin ohella Fabritiuksen opettajia olivat mm. Wagner von Jauregg, Freud ja Dejerine. 

Kliinisessä työssäänkin Fabritius harrasti enemmän neurologiaa kuin edeltäjänsä Sibelius ja hän pitikin itseään enemmän neurologina kuin psykiatrina. Fabritiuksen aikana Lapinlahden sairaalaan perustettiin virallisesti neurologinen osasto ja psykiatrian potilasopetuksessa tapaukset olivat usein neurologisia. Fabritiuksen suuntautumisesta kertonee se, että hänen professorikaudellaan v. 1929 Suomen Psykiatrisen Yhdistyksen nimi muutettiin muotoon Suomen Psykiatris-Neurologinen Yhdistys. Fabritius ilmaisikin eräässä kirjoituksessaan näkemyksen, että tulevaisuuden psykiatrian täytyy pohjautua neurologian kehitykseen. 

"Faba" oli hyvä luennoitsija ja suuri persoonallisuus, josta kerrotaan lukuisia kaskuja. Hän oli erinomainen viulunsoittaja ja kamarimuusikko ja tiistai-iltaisin Lapinlahden ylilääkärin asuntoon kerääntyi tuolloisen musiikkielämämme kerma musisoimaan yhdessä. 

Fabritius inhosi itsensä kuvaamista ja seuraajansa mukaan uhkasi ryhtyä kummittelemaan Lapinlahdessa post mortem, jos hänestä maalautetaan sinne muotokuva. Valokuviakin on siis niukasti; yksi harvoista onnistuneista otoksista kuvaa Fabritiusta pitämässä luentoa Lapinlahden sairaalan luentosalissa. 

Teoksia ja artikkeleita

 Suomen Neurologinen Yhdistys 50 vuotta 

Toim. Eero Hokkanen, Markku Kaste, Matti Jokelainen, Reetta Kälviäinen, Jaakko Ignatius, Anu Eräkanto. 

  Tutustu

Suomen Neurologinen Yhdistys 1961-1991 

Toim. Erkki Kivalo, Matti Haltia ja Jaakko Ignatius

Uranuurtajia -artikkeli 

Kirj. Matti Haltia ja Jaakko Ignatius. Kuva: Jean-Martin Charcot'n syntymän 100-vuotismitali, Matti Haltian kokoelma.